keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Risteyksessä

Jälleen on vierähtänyt useampi viikko siitä, kun olen kirjoittanut blogia. Mulla ei ole ollut jaksamista, eikä oikein motivaatiotakaan kirjoittaa. Ja miksi kirjoittaakkaan, jos ei ole mitään asiaa?

Mulla ehkä suurin ongelma on kuvat. Kirjoittaminen on todella mukavaa ja vie mennessään, mutta blogitekstien kuvitus on hankalaa. Mielipidekirjoituksissani oon käyttänyt Instagramiin ottamiani maisemakuvia, koska joskus vaan ei jotain aihetta saa oikein kuvitettua. Blogiteksti ilman kuvia tuntuu jotenkin todella kolkolta; vähän kuin kahvi ilman maitoa ja sokeria tai lihapullat ilman muusia. Toki on myös blogeja, joissa ei ole kuvia lainkaan, mutta silloin tekstin täytyy olla _äärettömän_ kiinnostavaa "paikatakseen" kuvien puutteen.



Jaksamista on verottanut myös työt. Nyt joku oman elämänsä supernainen varmaan ajattelee "minä teen töitä 90 tuntia viikossa eikä edes väsytä", mutta ihmisiä on niin erilaisia. Eikä mua niinkään rasita itse työ, mun työpäiväthän on todella lyhyitä, joskus vain jopa 2 tuntia kestäviä, vaan aikaiset aamuheräämiset. Mä olen luonnostani enemmän ilta- kuin aamuihminen, ja nukkumaanmennessä ad/hd puskee päälle pahimmalla mahdollisella tavalla. Töiden jälkeen taas voisin nukkua päiväunet, mutta usein edellämainitsemani kirous iskee silloinkin, ja jään pyörimään sänkyyn. Turhautuneena nousen ylös, ja en saa aikaiseksi mitään loppupäivänä, tai sitten nukun liikaa enkä saa illalla unta, ja tadaa; noidankehä on valmis. Onneksi syksyllä menen viimeinkin testeihin, ja esitestien mukaan mulla on hyvin suurella todennäköisyydellä joku keskittymishäiriö. Saisi tähänkin riesaan apua.


Tavallaan mulla on huono omatunto, kun en ole kirjoitellut aikoihin, mutta samaan aikaan koen helpotusta, että olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Ja tottahan se on, että usein pakolla kirjoittaminen tarkoittaa laaduttomampaa sisältöä. Mä jopa harkitsin jälleen blogin lopettamista, mutta samalla tuntui, että monen vuoden "työ" menisi hukkaan. Niinpä mä yhä pysyn bloggaajana, mutta kirjoittelen silloin kun se tuntuu hyvältä :)



Sitten kuulumisiin! Kesä on ollut työntäyteinen ja pari reissuakin on tullut tehtyä. Paras on vielä edessä, sillä mun kesäloma alkaa lauantaina, ja seuraavat kaksi viikonloppua mä olen reissussa! Ekana viikonloppuna suuntana on Lahti, jossa vietän kolme yötä, ja seuraavana viikonloppu Jyväskylä, jossa olen kaksi yötä.

Sitten tapahtuukin jänniä, sillä mä pääsin opiskelemaan datanomiksi Winnovaan! Mä olen aina ollut tietokoneiden kanssa hyvä ja viihtynyt koneella liikaakin, mutta aina on sattunut ja tapahtunut jotain, miksen ole tätä alaa päätynyt opiskelemaan. Tällä kertaa mua ei pidättele mikään! Oon tietenkin innoissani, koska samalla mä saan nukkua ruhtinaallisen tunnin pidempään, ja toivottavasti tutustun uusiin ihmisiin ja opin lisää tietokoneista :)


Pääsittekö te opiskelemaan? Jos, niin mihin?

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Tupakoinnin lopettamisen tuska

Long time, no seen! Niin se kevät ja alkava kesä vei minut taas mukanaan ja unohdin blogin useammaksi viikoksi. Hups! Myöskin viime kuussa saimme ilouutisia; H sai työpaikan! Koska nyt molemmat ovat töissä, niin se automaattisesti tarkoittaa molemmille huomattavasti lisähommaa; siinä missä ennen H teki suurimman osan kotitöistä ja mä kävin töissä ja tein loput, niin nyt kodin "vetovastuu" on siirtynyt minulle. Päivät ja viikot vilisee silmissä, ja usein viikonloppuisin me halutaan vaan nukkua ja ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten. 

Siirrytään päivän aiheeseen, nimittäin tupakoinnin lopettamiseen; tuohon suureen mörköön, jota mä olen samaan aikaan odottanut ja samaan aikaan pelännyt niin kovin kauan. Toissailtana mä sain sitten oivalluksen lukiessani Stumppaa tähän -kirjaa; ei vitsi, mähän lopetan nyt heti! Kahdentoista tunnin jälkeen mulla ei oikeastaan ollut edes pahat vieroitusoireet, mutta löysin itseni silti töiden jälkeen Salesta ostamasta tupakkaa. Niin mikä meni pieleen?



Tuo kirja on ihan loistava niille, jotka harkitsevat tupakan lopettamista. Vaikka se ei saisikaan tupakoitsijaa lopettamaan, niin se antaa silti paljon mietittävää ja uusia näkökulmia, ja eihän lukemisesta nyt koskaan haittaa ole. Kirjassa nimenomaan sanotaan, että ei pidä vähentää eikä lopettaa ennenkuin kirjan saa loppuun, ja koska mulla kirja on vasta yli puolenvälin, niin siinä virhe numero yksi.

Virhe numero kaksi; ajoitus. Mä voin melkein luvata, että kesä on huomattavasti vaikeampaa aikaa lopettaa kuin talvi ja räntäsade, korjatkaa jos olen väärässä. Toisekseen, tulossa on hurjasti "vaaranpaikkoja", kuten juhannus, sukulaisen muutto sekä koulupaikkojen tulokset. Myöskin käynnissä oleva terassikausi on omiaan pilaamaan lopetusyritykset, ja en todellakaan aio istua koko kesää sisällä vain tämän takia.



Olenkin päättänyt ajoittaa tupakoinnin lopettamisen elokuulle, jos saan koulupaikan. Tähän on vain yksi syy; olen opettanut itselleni, että vedän töistä päästyäni tupakkaa ketjussa. Äärettömän paha tapa, tiedän. Jos saan koulupaikan, ja aloitan koulun syksyllä, on huomattavasti helpompaa aloittaa uusi juttu uusilla rutiineilla, tässä tapauksessa koulu ilman tupakkaa, kuin yrittää muuttaa vanhaa jo ns. pinttynyttä tapaa pois.

Ja viimeinen virhe numero kolme; valmistautuminen. Mä en edes ymmärrä, miksi yritin lopettaa hetken mielijohteesta ja tuosta noin vaan! Mä olen sellainen ihminen, joka kaipaa joihin asioihin todella paljon aikaa valmistautua, kun toisissa asioissa voin taas olla hyvinkin spontaani; tupakoinnin lopettaminen kuuluu tuohon ensimmäiseen ryhmään. Sitäpaitsi kyseessä on kuitenkin loppuelämään hyvinkin paljon vaikuttava päätös ja muutos, niin miksei siihen saisi ja pitäisikin ottaa aikaa valmistautua?

Uskon vahvasti, että saan koulupaikan syksylle, jolloin sekä mun koulu että tupakoinninlopetus alkaisi 14.8. Jos jostain syystä en saisi koulupaikkaa, niin sitten pitäisi tehdä suunnitelma B. Enää muutama päivä, niin selviää. En malta odottaa!

Ja mä tiedän, että nyt tupakoimattomien on niin kamalan vaikea ymmärtää, että miksei tupakkaa voi lopettaa tuosta noin vaan. Wikipedian mukaan esimerkiksi heroiinia käyttäneistä 23% tulee riippuvaisiksi, kun nikotiinia käyttäneistä tulee riippuvaiseksi 32%, siinä hieman mietittävää. Myöskin tupakan jo lopettaneita muistutan siitä, että jokaisella on omat tavat lopettaa ja toisille se on helpompaa kuin toisille. Ollaan armollisia toisillemme



ps. Niin kovasti kuin olisinkin halunnut ottaa postaukseen sopivat kuvat, niin yllättäen olin unohtanut kameran valmiustilaan ja täten akku oli täysin tyhjä. Joten postauksessa jälleen viimeaikojen instaotoksia. 


Onko joku teistä lopettanut tai harkinnut lopettavansa tupakoinnin? Mitä ajatuksia se herättää?

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Niin paljon hyvää että hämmentää

Kun kirjoitin viime postausta, ajattelin että se saisi maksimissaan 500 katselukertaa, siinä missä normaalit postaukset saavat 100-300 katselua. Kun mittari muutaman tunnin kuluttua näytti jo yli tuhat katselukertaa, meinasin lentää selälleni! Tällä hetkellä postauksella on 1600 katselukertaa, ja mä olen samaan aikaan todella kiitollinen ja todella hämmentynyt. Mä sain hyvää palautetta niin Facebookissa kuin bloginkin puolella, ja ne lämmitti äärettömästi mun mieltä. Näistä vaikeista asioista puhutaan ihan liian vähän, koska ne ovat tabuja ja aiheuttavat jossain määrin myös häpeää.



Muutenkin yksi ilta mä aloin miettimään mun elämää, ja olen siihen melko tyytyväinen! Tietenkin jokaisella on elämässä murheita, pienempiä ja suurempia, mutta mä olen ainakin tällä hetkellä selättänyt ne suurimmat. Ja tottahan se on, että niitä hyviä hetkiä osaa arvostaa huomattavasti enemmän, jos välissä on niitä huonompiakin. Tämän lisäksi mun elämässä on tapahtunut viime aikoina erityisen kivoja asioita. Kuvan postaukset ovat mun Instagramista poimittuja maisemaotoksia.



Meidän vanha, vuonna -90 valmistunut Mersu hajosi reilu viikko sitten. Kirjaimellisesti yksi osa jäi käteen. Tätä autoa oli korjattu jo syksyllä 500-600 euron edestä, ja siihen päälle bensat (jota meni PALJON), ja jäähdytysnesteet jota sitäkin meni älyttömästi, koska letku vuosi. Tuomio oli korjaamolla seuraava: osat pitäisi itse tilata netistä, odotella ties kuinka kauan, ja siltikin töiden kanssa huollon hinnaksi kokonaisuudessaan ainakin 600 euroa, ja vanhasta autosta ei koskaan tiedä, mitä lahoaa seuraavaksi. Muutamien neuvottelujen ja autokauppakierroksen jälkeen meille kotiutui edellistä autoa 14 vuotta uudempi Audi. Mä olen ihan käsittämättömän kiitollinen tuosta autosta! Nykyinen auto kulkee dieselillä, ja kulutus on vähän päälle kolmasosan siitä mitä edellinen auto kulutti. Enää ei myöskään tarvitse pelätä, milloin auto jättää tien päälle, ja täten tuolla autolla uskaltaa lähteä pitemmällekkin reissulle!



Mä en ole enää perintätoimiston asiakas. Kuten mainitsin viime postauksessa, niin joskus rahankäyttöni oli täysin hukassa. Niinpä perintätoimistot tulivat tutuiksi, ja velkaa oli jos jonkin verran. Ihme ja kumma, luottotietoni ovat aina olleet kunnossa. Tämän kuukauden alussa sain isomman summan rahaa, korvaukset eräästä osakseen myös minuun kohdistuneesta rikoksesta, ja sain maksettua veloistani yli puolet pois. Perintätoimiston asiakkuus päättyi siihen päivään, ja tällä hetkellä mulla ei ole muita osamaksuja, kuin mun uusi puhelin. Muita osareja en aio ottaakkaan, ellei tule joku ihan pakollinen juttu, johon ei sillä hetkellä ole rahaa. Tuo puhelinkin oli pakollinen, sillä edellinen hajosi latauksessa, ja se ei mennyt takuuseen.



Mun elämään tuli ihan hiljattain uusi tuttavuus todella yllättävältä taholta. Mä aloitin keskustelun, koska mä halusin jutella eräästä henkilöstä, kenet me molemmat tunnemme. Uuden tuttavuuden kanssa löytyi nopeasti monia muitakin puheenaiheita, ja puhelimet on käyneet muutaman päivän kuumina. Mä ainakin tahdon uskoa, että tässä on pitkäaikaisen ystävyyden erikoinen alku. Varsinkin näin aikuisena on vaikea tutustua uusiin ihmisiin samalla tavalla kuin lapsena, ja oikeasti ystäviä ei voi olla liikaa.



Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä se, että meillä menee H:n kanssa edelleen mainiosti. Monet jaksaa jankuttaa alkuhuumasta, mutta mun mielestä meillä ei koskaan edes ollut sellaista. Ei ollut mitään superräiskyvää romantiikkaa ja vatsanpohjassa kutittelevaa ihastumista, vaan vahvaa luottamusta ja ystävyyttä joka syveni rakkaudeksi. Ja oikeastaan tämä on ollut vain hyvä asia, koska suhde voi hyvin ja me siinä mukana!


Mitä hyvää teille on tapahtunut viime aikoina?

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tarina juoppoudesta ja elämänkoulusta

VAROITUS: Tarina on melko karu ja rankka, joten en suosittele herkemmille. Tarina on myöskin pitkä, ja sisältää hyvin vähän kuvia.

Mä mietin todella pitkään kirjoitanko mä tästä aiheesta. Nimittäin edes mun sukulaiset ei tiedä, missä jamassa mä olen joskus ollut. Mä salailin asioita läheisiltä, koska no, mua suoraan sanottuna hävetti mun tilanne. Tulin siihen tulokseen, että mun menneisyydellä ei ole väliä, vaan sillä mitä mä olen nyt. Samalla mä toivon, että että tämä mun tarina auttaisi niitä, jotka ovat mahdollisesti samassa tilanteessa.

Kun mä 17-vuotiaana muutin omilleni perhekodista, kaikki oli aluksi todella hienosti. Mä aloin seurustelemaan silloisen poikaystävän kanssa, kävin lukiota ja elin normaalia elämää. Me muutettiin yhteen ja meille tuli kaksi kissaa, ja kaikki oli loistavasti. Jossain kohdassa mopo kuitenkin karkasi käsistä, enkä mä oikeastaan vieläkään tiedä, mitä tapahtui. 

Kuvia ajalta, jolloin se mopo oli vielä käsissä, ensimmäisen asunnon ensimmäisissä tupareissa.

Mä vaihdoin lukiosta ammattikouluun, jonka mä sittemmin keskeytin. Me myös muutettiin Keravalta Kontulaan, jolla mahdollisesti saattoi olla osasyynä mopon karkaamisen. Mitä ilmeisemmin mulla puhkesi masennus, ja koska mulla on AD/HD, jota vähäteltiin koulun puolella, mulla alkoi tulemaan poissaoloja. En jaksanut enää aamuisin nousta sängystä, vaan valvoin yöt ja pelasin. Stressiä lääkitsin itse kuningas alkoholilla.

Se alkoi "parilla bissellä", ja pahimmillaan se oli sitä, että olin puolet kuukaudesta humalassa. Ja en missään pienessä humalassa, vaan konttauskunnossa. Mä saatoin ryypätä meidän koko kuun ruokarahat, ja sitten me oltiin nälissään ja käytiin leipäjonossa. Muistan ryypänneeni eräänä kuukautena yli tuhat euroa kurkusta alas, ja rälläsin takseilla jopa kilometrin matkoja, koska en kännissä kyennyt kävelemään kotiin. Myöskin pikavipit tulivat tutuiksi, ja välillä jätin laskuja tai jopa vuokran maksamatta. Silloinen avomies ei puuttunut juurikaan asiaan, tosin me riideltiin asiasta todella paljon. Myöskin hän oli masentunut, eikä häntä kiinnostanut.

Kuvia vuodelta 2013
Yllättävän hyvin me hoidettiin kissat niinä aikoina; kissoilla oli aina ruokaa kaapissa, vettä kupissa ja hiekkaa laatikoissa. Kissat eivät myöskään koskaan olleet vaarassa; me ei juurikaan pidetty bileitä meidän kotona, vaan yleensä olin jossain muualla.

Töitä mä en jaksanut tuona aikana hakea, mutta koulupaikan sain, jonka senkin jätin ottamatta vastaan. Mä en oikeastaan enää muista, mitä mun päässä on tuolloin liikkunut, vaikka siitä onkin vain muutama vuosi. Mulla on oikeastaan sumussa koko 2013 loppuvuosi ja 2014 alku. Yleensä vedin vain litratolkulla Alkon halvinta viintä, mutta muutamia kertoja myös pilveä. Niillä kerroilla sammuin mm. omaan oksennukseeni sekä kaverin vessanpöntölle. Mä myöskin halveksuin virkavaltaa ja sossua, täysin syyttä.

Pidin tätä kuvaa joskus todella kauniina, mutta oikeastaan mä näytän ihan sairaan pelottavalta. Kuva tammikuulta 2014
Jossain vaiheessa mä päätin, että asioiden täytyy muuttua. Me muutettiin pois Kontulasta, mä hain töitä ja sainkin sellaisia. Syksyllä 2015 me päätettiin erota avomiehen kanssa; me oltiin kasvettu erilleen, ja mä rakastuin toiseen. Jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä ratkaisu, vaikka se silloin pahalta tuntuikin. Ja olemme tämän exäni kanssa myös todella hyvissä väleissä yhä.

Viime vuoden alussa mä muutin sitten Kuopioon silloisen heilani perässä, omaan asuntooni. Kaikki vaikutti todella hyvältä; ihana mies, oma kaksio ja työpaikka odottamassa. Ei mennyt taaskaan nappiin; mies dumppasi minut ihan järjettömän syyn takia, kuukausi sen jälkeen kun olin muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle. Ja korkki aukesi jälleen.

Kykenin kuitenkin käymään töissä, mutta kaikki vapaa-aika meni lähikuppilassa notkuessa ja viinaa vetäessä. Otin myöskin kuukauden vai kahden aikana 500 euroa pikavippejä, jotta sain rahoitettua juomiseni. Tiedän, todella typerää, mutta en ajatellut selkeästi sillä hetkellä. Mä olin jättänyt koko mun edellisen elämän, ystävät, KAIKEN Helsinkiin, ja nyt mä olin vieraalla paikkakunnalla yksin kissojen kanssa. Onneksi oli sentään oma vuokrakämppä, joten en joutunut taivasalle.

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi taas hellittää. Tuli taas se herätys, kun makaa omassa kusessaan olohuoneen lattialla; ei vittu mä en voi jatkaa näin. Samoihin aikoihin mä aloin juttelemaan enemmän H:n kanssa, enkä ollut enää niin kovin yksinäinen. Mulla ei Kuopiossa ollut juurikaan ystäviä, ja ne vähätkin oli hyvin kiireisiä.

Instagram-kuvia viime vuoden lopulta, kun asiat olivat vihdoin hyvin.
Mutta miten nykyhetki? Me asutaan kolmiossa viiden kissan kanssa, ollaan H:n kanssa kihloissa ja mä olen osa-aikatöissä. Laskut hoituu nykyään ajallaan, samoin vuokra, ja kuin ihmeen kaupalla mun luottotiedot on yhä kunnossa, ja pari viikkoa sitten loppui perintätoimiston asiakkuus. Menneisyys on vain paha muisto, mutta opetus siitä, että kaikesta pääsee yli. Alkoholinkäyttö on nykyään aisoissa, ja muistan aamulla mitä edellisenä iltana on tapahtunut. Myöskin monen päivän ryyppyputket on historiaa, samoin pilvenpoltto.

Mitä tunteita mun menneisyys teissä herättää?

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Parasta Ennen -risteily 30.3 - 31.3

Moikka! Kuten mä viime postauksessa mainitsinkin, niin me käytiin H:n kanssa ysäriristeilyllä viime kuun lopussa. Reissu oli onnistunut, vaikka rahaa paloi huomattavasti enemmän kuin olin kaavaillut. Onneksi olin säästänyt reissua varten parisen sataa, ja voitin reissun aikana pelikoneesta yli 100 euroa. Me niin harvoin käydään missään reissussa, ettei rahanmeno oikeastaan harmita.



Ja missäs sitä ollaan luuhattu? Olen pariksi viikoksi unohtanut blogin kokonaan, koska ulkona on ollut todella hienot ilmat, ja olisi suorastaan syntiä viettää ne hienot päivät sisällä. Me ollaankin H:n kanssa oltu useampana päivänä Pokemon-jahdissa, ja olenhan mä myös ollut melko paljon töissä. Sen lisäksi kevätkärpänen on purrut mua, ja myöskin pienen shoppailun innoittamana sain siivottua meidän vaatekomeron ja muitakin kaappeja. Tosin nyt ilmeisesti otetaan vähän takapakkia keväässä, sillä tätä kirjoittessa ulkona sataa lunta.

Risteilyn ohjelma ja suuri harvinaisuus; mun ja H:n yhteiskuva. Ilmeestä huolimatta olin vielä täysin vesiselvä enkä täydessä tuubassa niinkuin kuvasta voisi päätellä.
Mutta sitten takaisin itse risteilyyn! Mulle risteilyn kohokohta oli ehdottomasti Basic Elementin keikka! Hypin ja kiljuin kuin hullu (onneksi en ollut ainoa). Myös Matti Airaksisen setin aikana pompin niin suurella innolla, että hyvä kun ei taju lähtenyt. Risteilyn aikana kuultiin mm. sellaisia hittejä kuin Daruden Sandstorm, Scooterin tuotantoa, Basic Elementin To You sekä E-typen Life.

Porukan yhteistunnelma oli mahtava ja Ocean Club oli niin täynnä porukkaa, ettei sisään mahtunut enempää. Kaikki tanssivat ja lauloivat ihan liekeissä, ja eipä tuo ole ihmekkään. Tottakai joukkoon mahtuu aina pari örveltäjää ja sammujaa, mutta mitä voi odottaa, kun kyseessä on Tallinan risteily.



Mä ihmettelin miten porukka jaksoi juhlia vielä seuraavana päivänä. Itsellä oli melko hapokas olo, olinhan juhlinut aamuun asti ja mahdollisesti myös juonutkin jonkun verran. Osa porukasta oli ympäripäissään vielä terminaalissakin ja jatkoivat paluumatkalla, kun ensimmäiset olivat sekaisin kuin seinäkellot ennenkuin Tax Free aukesi.

Spedenbumtsiharjamikälieolikaan-kilpailu
H nautti myös olostaan, vaikka menikin mua lähes kolme tuntia aiemmin nukkumaan. Ymmärtäähän sen, koska H:n piti olla ajokunnossa seuraavana päivänä. Muutenkin me todettiin yhdessä, että on reiluinta siten, että jos väsyttää niin saa mennä nukkumaan mutta jos toinen haluaa jatkaa bileitä niin antaa jatkaa.

Mä haluankin kiittää tästä reissusta tottakai mun ihanaa kihlattua H:ta, kaikkia kanssamatkustajia, esiintyjiä, YleX:n juontajia, Tallinkia ja ihan kaikki ketkä oli tässä mukana. Haikeus iski kun tiesin että tämä on mun ensimmäinen Parasta Ennen- risteily ja viimeinen mikä järjestetään.



Lopuksi vielä Dj Orionin koostevideo risteilyltä, sekä pätkä radiojuonnosta risteilyn päätöspäivältä.



Oliko joku teistä tällä risteilyllä?

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kevään to-do-list

Keväisellä teemalla jatketaan! Kun kevät tulee, ja valo lisääntyy, ihminen piristyy ja on vihdoin virtaa tehdä tekemättömiä asioita, jotka on talven pimeydessä jääneet vähemmälle huomiolle. Mulla on jo pitempään ollut mielessä tälläinen to-do-listaus (to-do-lista to-do-listalla, kuinka hauskaa). Kaikkea en välttämättä saa tehtyä, mutta aion ainakin yrittää! Postauksen kuvat ovat toukokuulta 2015, jolloin kevät oli jo hyvässä vauhdissa pääkaupunkiseudulla.

Järjestä vaatekomero...
... ja pistä ylimääräiset vaatteet ja tavarat myyntiin FB-kirpparille
Lämpiminä päivinä suuntaa Pokémon-jahtiin (kyllä, myös minä pelaan Pokémon GO:ta) 



Aloita vihdoin se bullet journal
Tee iholle kunnon "keväthoito", eli kuorinnat, sheivaukset ja kasvoille naamio
Juo enemmän vettä



Madota kissat...
... ja tarkista rokotusten voimassaolo
Hanki vaakaan ja kuumemittariin viimeinkin patterit



✤ Korota peruskoulun päättötodistuksen numeroita aikuislukiossa
✤ Käy ammattikoulun pääsykokeissa
✤ Säästä rahaa

Mitä juttuja teillä on kevään to-do-listalla?

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Keväisiä vaatehaaveita

Vaikka mä totesin muutama postaus sitten, etten varsinaisesti tarvitse mitään vaatekaappiini tänä keväänä, niin siltikin kevät iski minuun, tosin vähän myöhässä ja muussakin kuin flunssan muodossa. Olen vähän tsekkaillut komeroani uusin silmin, ja olen edelleen samaa mieltä, mutta on muutama vaatekappale, jonka kaappiini haluaisin. Samalla pyöräytin pari kollaasia kuvastamaan, minkätyylisiä vaatteita kaappiini tänä keväänä haen.

Aloitetaan T-paidoista; mä omistan alle viisi t-paitaa. Mä en jossain vaiheessa tykännyt niistä ollenkaan, ja olenkin hamstrannut komeron täyteen perustoppeja. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ainakin valkoinen perus-t-paita olisi hyvä kaapista löytyä, ja miksei muissakin neutraaleissa väreissä, niitä kun on helppo yhdistellä erilaisiin asuihin. Seuraavan kerran kun käyn keskustassa, ostan ainakin sen valkoisen paidan.

Sitten päästäänkin lippiksiin; mä en ennen tykännyt ollenkaan päähineistä. Pipot eivät sopineet ja kaikki hatut näyttivät typeriltä mun päässä. Muutama vuosi sitten löysin kuitenkin kesähatun, joka sittemmin on tuhoutunut liiasta käytöstä jo ajat sitten, mutta se muutti kaiken. Myöhemmin löysin myös kivoja pipoja, ja nyt olen rakastunut lippiksiin. Kesäksi aionkin hankkia yhden ellen jopa useamman.

Farkkutakkia mä rupesin haikailemaan vasta muutama päivä sitten. Aloin miettimään, kuinka kivalta se näyttäisi tummien farkkujen ja valkoisien kenkien kanssa, joten siksi se löysi tiensä toiseen kollaaseista. Farkkutakit ovat kuitenkin melko kalliita uutena, ja koska se ei ole välttämätön ostos varsinkaan nahkatakkilöytöni jälkeen, niin aion metsästää sitä kirpputoreilta kunnes löydän sopivan.



Kauluspaidoista mä olen tykännyt jo pidempään, mutta mun kokoiselle on ollut hankala löytää sopivaa. Useimmiten kaulus/ruutupaidat mielletään miesten vaatteeksi, joten olen ehkä aavistuksen häpeillytkin asiaa, mutta nyt olen päättänyt luopua häpeästä. Jos se näyttää kivalta päällä ja tuntuu hyvältä, niin miksipäs ei? Löysinkin tänään kirpputorilta ihanan flanelliruutupaidan kahdella eurolla, josta saatte kuvia sitten risteilypostauksessa.

Farkkuja ei koskaan voi olla liikaa, ja mun lempparimalliksi on osoittautunu Cubuksen Jegging Jane. Tuota kyseistä mallia on tulossa nyt myös maastokuvioisena, ja aion tilata kyseiset housut heti kun niitä on saatavilla! Pistin tänään tilaukseen mustat farkut kyseisestä mallistosta, ja ennestään mulla onkin tummansiniset, vaaleansiniset ja tummanharmaat. Farkkujakaan ei koskaan voi olla liikaa, eikö vain?

Yleisesti ottaen mun tyyli on aina ollut poikatyttömäinen, josta kerroinkin enemmän tässä postauksessa. On mulla tosin kausia, jolloin tykkään käyttää mekkoja ja naisellisempaakin vaatetusta, mutta yleisesti ottaen mun pukeutuminen kallistuu enemmän sinne unisex-puolelle. Ennen en myöskään pukeutunut ollenkaan valkoiseen, mutta tänä keväänä aion lisätä vaatekaappiini valkoisia yksityiskohtia. Ennestään multa löytyykin jo valkoiset lyhytvartiset tennarit sekä valkoiset Converset.



Kummasta kollaasista te pidätte enemmän, ylemmästä vai alemmasta?